Ristus mikä päivä. Ja ristus mikä vuosi.

Ihan vaan tämänpäiväistä nyt inisen. Aamusta sain aikaan mielenpahoituksen, kun otin vanhan asian esille erään yrittäjän kanssa, jonka kanssa minulla oli "sopimus" aikanaan. Kyselin syitä miksi hän halusi purkaa aikanaan sopimuksemme vedoten tekosyihin, ja tarjosi nyt samaa sopimusta uusille asiakkaille. Anteeksi, ei ole tarkoitus kuulostaa salaperäiseltä, mutta nykypäivänä kenestäkään ei saa sanoa mitään negatiivista, joten parempi etten tästä asiasta kerro sen enempää. Ystävällisesti vaan vinkkaan, että olkaa tarkkana kun "ostatte" yksityiseltä ihmiseltä palveluja ja tehkää kaikesta kirjallinen sopimus.

Ja sitten iltapäivään.Töissä menin lotkauttamaan sopimattoman vitsin pomon kuullen, josta tietysti seurasi kiusallinen mökötys puolin ja toisin, kun pomo ymmärrettävästi vitttuuntui minulle ja ärähti.

No pääsin sitten jo kotiinkin asti, ja lattialla odotti kirje Kelalta. Ei, ei tänään. Ei saatana, mä en avaa tätä tänään. Ja avasin sitten kuitenkin, lukeakseni että asumistuki tippuu. Ja lapselta loppuu lapsilisä. Tietää sitten -200€ kuukausittain elämiseen. Millähän vitulla mä syötän kaksi lasta ens vuonna, kun tämän hetken budjetti näyttää -10€ joka kuukausi? Eli velkaannun koko ajan enemmän ja enemmän.

Sitten tuli viesti Torin kautta. Olin lähettänyt väärän tuotteen ostajalle, ja nyt lähden oikeaa kuskaamaan ilmaiseksi lauantaina. Tjoo. Eipä toi menovesi mitään maksakaan.

Tutkiskelin netistä lisätienestejä, joita voisin tehdä näin kotosalla. "Tee mielipidekyselyjä ja tienaa rahaa!" .Näitä aloin tekemään jo vuosi sitten, kun oli vastaava kriisi silloinkin. Vuoden päivät, ja saldo on 4 leffalippua, 5 istutettua puuta Brasiliaan ja rahaa maksetuista kyselyistä noin 2,58€. Eli se siitä rahantulosta. Ja noita kyselyjä tulee sitten noin 7 päivässä sähköpostiin. !5 minuuttia/ 1 kysely. Tekee tuntiansioksi aika vähän. En suosittele.

Lähdin opiskelemaan liiketaloutta tarkoituksena tehdä loppuelämä työkseni jotain muuta. Ja nyt vuoden opiskelleena vahvistuu ajatus, että vitut mä tätäkään halua. Jotenkin tiedän mitä haluan, mutta sinne pääseminen tuntuu mahdottomalta. Pitäisi aloittaa uudelleen peruskoulutus, ja sitten toivoa että saisi työpaikan, jossa oppia uutta alaa samalla kun saa palkkaa. Ja kuka hullu palkkaisi keski-ikäisen ummikon tuottavaan yritykseen?

Ei vaan jaksa. Nyt kun mulla on niinsanotusti avaimet kädessä omaan onneeni, niin en tiedä mitä niillä tekisin ja arki luisuu koko ajan pimeämmäksi. Mikään ei saa innostumaan eikä mikään kiinnosta.

Tässä tämän päivän saldoa ja kello on puoli kuusi. Aikaa lisävitutukselle siis vielä noin kolme tuntia.

Oon tässä miettinyt, onko tää jonkin sortin alkoholismia, kun tiedostan käytökseni muuttuvan kännissä aivan toisenlaiseksi kuin selvinpäin...? Estot katoaa kahden lasin jälkeen (no se nyt taitaa käydä suuremmalle osalle ihmisistä), ja realistinen järjenkäyttö häviää multa ihan totaalisesti.

Se ei oo vitsi, että puhelimessa pitäisi olla alkolukko. Tällä hetkellä mun elämä on verrattain yksinäistä, ja ainoa huvitus yksin kalsareissa on ottaa yhteyttä joko vanhaan ihastukseen tai sitten suoltaa vihapäivitys faceen. Molemmat on luonnollisestikin helvetin typeriä idiksiä. Ihastukselle on karmeinta laittaa seuraavana päivänä viestiä, että sori taas, olin yksin ja kännissä. Ja facen päivitykset tietty vähin äänin poistaa järkyn morkkiksen avittamana.Toivoa ettei kovin moni ollut hereillä silloin...

Ja ne krapulat...voi luoja, ota minut jo pois täältä....jos selviää vähäisellä fyysisellä kammotuksella, on takuuvarmasti niin järisyttävän hirveä nolotus ja ahdistus jo pelkästään siitä, että on ollut pää sekaisin muutaman tunnin yksinään. Ja jos on onnistunut tyhjentämään baarikaapista vanhat lirut, niin siihen päälle vielä kuvotus, joka ei helpota vaikka kävisi puklaamassa. sekä silmien kierous, joka kertonee siitä että ajokuntoa on mahdoton toivoa seuraavaan 24 tuntiin.

Ja tätä nykyään jokaisen kerran jälkeen. Vaikka otan kerran kuussa...

Mutta miksi se himo herää silti perjantaisin? Oli töissä tai ei, kotimatkalla hiipii ajatus, että hakiskohan sitä viinipullon..? Nyt olen onnistumaan ajamaan sujuvasti alkon ohi, toisinaan taas en. ja sitten seuraa ylläoleva sepustus taas uudelleen.

Monta vuotta olen kuvitellut, että tämä ihminen on valmis kaikkeen, eikä mikään hetkauta, mutta kuinka väärässä voikaan olla. Miehet on miehiä, niinhän sitä sanotaan, eivätkä puhu tunteistaan. Mutta kuinka paljon se helpottaa, kun saa sanoa ääneen, että nyt ei oikein millään jaksaisi, antakaa mun vaan olla.Ei puhuta murheista.

Mutta miten sitä sitten oikein voi peilata elämää, kun ei todellisuudessa tiedä toisesta juuri mitään? Murheet ja surut ovat toinen puoli elämästä, ja jos ei niistä puhu, on kuin olisi puolet elämästä piilossa, eikö?

Monta vuotta olen jauhanut omista murheistani, valittanut omia kipuja ja kolotuksia, ja nyt vasta sain pienen välähdyksen siitä, etten olekaan maailmani ainoa ihminen. Olen pitänyt itseäni hyvänä ihmisenä, toisista huolehtivana ja empaattisena, mutta jos läheisin ihminen ei halua mulle puhua, mun on syytä miettiä uudelleen?  Miksei, stressaanunko hänen mielestään? Enkö osaa sanoa oikeita asioita, jotka helpottaisivat, ärsytänkö kyselylläni, enkö ymmärrä oikein?

Ja tämäkin jo vituttaa, kun tässä mietin Itsekkäästi, enkö ole luottamuksen arvoinen? Taas peilaan itseäni muiden asioihin, höh....

mun aiempi mielipide oli että, miehet joilla on pitkä tukka, on jotenkin naisellisia, siis öööh; Olet tullut suihkusta, ja alat föönäämään tukkaa, ja MIEHESI tulee urputtamaan, että lopeta, nyt on mun vuoro! Yäk!

Mutta nyt, kun pärähdin totaalisesti S.A:aan, mieli on hitusen edes muuttunut... Mutta nyt mua vainoaa ajatus miten dorkalta tietyt tyypit näyttäis, jos niillä olis lyhyt tukka, esim. Taage Laiho, Timo Kotipelto, Jouni Hynynen, jne. Tukalla saa näemmä hyvin peitettyä nörttilookin. Vai voitko väittää vastaan? funtsi, jos nää pojat kulkis siilitukissa...?

Siis kyllpä mulla on arvokkaita ajatuksia, pitäiskö mun lähtee nukkumaan? Mut hei, humalatila teettää kaikkea hienoa ja uljasta....

Aika kauan on siitä kulunut, kun muutenkaan tänne olen kirjoitellut...

Suurin syy, että teininomainen salatupakointi on  tullut päivänvaloon, eikä enää tarvitse odottaa että isäntä nukkuu,:) Enkä usko, että näitä tekstejä on kukaan muukaan lukenut, joten upotkoon netin syövereihin.

Mutta, ah, kevät on taas tullut kaupunkiin, ja uudet kuviot pyörivät. Pihanrakennus, lapsien ulosvienti hyisen talven jäljiltä, ne vie aikaa. Eikä enää edes kiinnosta, kait.

Kerrottakoon, oma uskollinen menopeli nököttää vieläkin tutulla paikallaan, tiemme yhdessä siis jatkuu. Markkinat ei suosi hyväkuntoista vanhusta, voi HARMI. Ja maisemat ulkona ovat kutakuinkin samanlaiset, miinus lumi.

Suurin glamouri tuosta pihapiiristä on kadonnut, nyt kun uudet nurmikonsiemenet odottavat istuttamista, ja maa näyttää siltä kuin kranaatti olis iskenyt just siihen, kiitos vaan hortonomihullukaverin.

Mun mielestä olis hyvin riittänyt, kun ois tehny pienen sievän kolon ja tiputtanu sen siemenen sinne. Mutta ei, kun oikeessa elämässä se maa kuuluu myllätä täysin uudestaan, tappaa kymmenen kastematoa, tuhota naapurin ruusupuskat, lyhentää siinä sivussa orapihlajaa, haravoida kuolleet lehdet, ja sata muuta juttua, et se muka olis kunnolla tehty,

Ettei sit harmittais jälkikäteen. Ketä? Mua vai? No, oisin ehkä voinu selvitä projektista myös ilman tätä helvetillistä niskanjomotusta, huonoa omatuntoa kuolleiden matojen johdosta ja ilman sitä kiduuttavaa kahvittelua hommien jälkeen..."Kylläpäs tuli huhkittua, huh, kyllä nyt piha kiittää tekijäänsä.." Joo, kerron terveiset.

Mutta näin. Aurinko siis paistaa meidän pihalle, joten lähden vastaanottamaan suosionosoitukset, siis heti huomenna, ja kerron terveisiä?

Täydellinen Rauha, lunta sataa koko ajan hiljalleen, on täysin hiljaista. Isäntä meni nukkumaan ja lapset ovat nukkuneet jo monta tuntia.

Kevät taitaa tulla mutta mä "biletän" viimeistä talven yötä. Ihanaa kun uusi aika taas tulee, mutta jotenkin sääli että näinkin kaunis vuodenaika tekee lähtöä. Mä olen jotenkin aina vihannut kevättä, sitä kun toiveikkaana odottaa rantaelämää, ja sitten takatalvi iskeekin takas. Joka vuosi sama juttu, mutta tänä vuonna se tuntuu uudelta. Tai sitten musta on todellakin  tulossa vanha. Tai sitten ekaa kertaa mä olen katsomassa talvista yötä tähään aikaan vuodesta.

On kyllä sanomattoman kaunista, edes kamera ei suostunut ikuistamaan tuota näkymää ulkona, joten se jäänee mun omiin aivokuviin. Kun vielä olisi joku kelle sen olisi näyttänyt. Huh, aika pieneksi, ja rajoitetuksi tunnen itseni.

Olen lukenut paljon kaikenlaisia meditaatio-oppaita, ja nyt taidan tietää mitä niissä ajetaan takaa: Hengitä ulos ja sisään. Tyhjennä mieli ja pysähdy hetkeen...

Tekee terää, vaikken sitä ensimmäistä kertaa testannutkaan, suosittelen kyllä kaikille. Eipä tuolla nyt maailma pelasteta, mutta tuntuu kuin olisin tehnyt itselleni jonkin palveluksen, ja siihenhän kai kaikki pyrkii. Aika pieneltä murheelta tuntuu jäätävä ylipaino, tupakoinnin karmea aikaansaavuus, lapsille karjumisen negatiiviset seuraukset ja muu mikä vie päivän tunneista liikaa aikaa stressaamiseen. Tuolla kyllä taisi aika pysähtyä, se oli hurmaavaa.

Mutta sellaista tällä kertaa, ens kerralla taas uudet aatokset:)

Olen nyt viikon, no 6 päivää välttänyt leipää, pastaa, perunaa, eli siis hiilihydraatteja näkyvässä muodossa. Tänään sitten ikävän sukujuhlan puitteissa piti syödä kakkua jälkkäriksi. Ja pojat, johan alkoi vatsassa kuplia. Wau! Enpä olis uskonut, mun kroppani vastaa haasteisiin!

No siitä sitten haasteeseen. Olut/lonkero piti korvata jollain, onhan siis vkl. Kaapissa nökötti vuodelta papu ja herne Kaj Stenvall-valkkaripullo. Ja viinit siis ovat sallittuja tässä "dieetissä". Mutta hyi yök, teininä sain kunnian tutustua kotiviineihin, ja silloin vannoin, että kun aikuiseksi tulen, en moista litkua sisuksiini pistä.

Ja nyt löysin itseni tunkemassa jeesuksenaikaista korkkiruuvia pullon kaulaan. Pienen taistelun jälkeen sain kuin sainkin korkin irti. Ehjänä? Ei, mutta miksi sitä enää takaisin tarvitsisikaan saada?

Eli siis, liru lasiin, ja seuraava pulma. Litku maistuu kammottavalta, kuiva etelä-afrikkalainen. VValtaväestön mukaan varmasti aah, niin ihanaa, mutta baaribimbon, entisen sellaisen suuhun, sinappigaggakin maistuu takuuwarmasti paremmalta.

Onneksi olen edistynyt sitten apinavuosien, ja hokasin: desi vettä ja puolitoista lusikallista Rainbow-halpismakeutusjauhetta sekaan ja avot! Ihan kuin siideriä. Tosin laihaa sellaista. Oikeastaan niin laihaa, että kaupassa saisi myyntikiellon, mutta mulle kelpaa. Ja säästin taas muutaman euron! Ja sain olemattoman kännin. Mutta tänne siis kirjoitan, joten olen humalassa:)

Joten siinä pieni vinkki teille kaikille viinin vihaajille; kuiva valkkari sai hyötykäyttöä.

Ja teininä hoksasin, että kun lähtökohta on kuiva punkku, veriappelsiinijaffa, muistaako joku?, pelastaa sen.

Tällaista tällä kertaa. Ja kuten teemakin kertaa, aiheena siis humalatila.

Mulle ei juuri ihmeempää tapahtunut, piti hoidella synttärikakun valmistus vaan tunnissa, mikä onnistui muuten jees, paitsi että unohdin taikinavaiheessa puolet kakusta. Uudestaan siis koko homma, josta tuli sitten yhden munan kakulla superkuiva viritys.

Mutta joo.

Mulle heräsi eilen ehtoosta ajatus, kuinka ihmisen elämä menee sykleittäin. Kakskymppisenä sitä odottaa perheenperustamista, kolmekymppisenä sitä perhettä kasvattaa, ja sitten nelikymppisenä odottaa koska voi alkaa nauttia työnsä hedelmistä.

Viiskymppisenä sitä huomaa että ei ne hedelmät taida juuri arvostaa sinun näkemääsi vaivaa. tai siltä nyt tuntuu kolmikymppisenä, kun omat vanhukset klaaraa tuota viiskybää.

Jotenkin olen saanut sen käsityksen, että tuossa iässä aletaan taas keskittymään omaan itseensä. Minun kasvattajistani toinen dokaa järjestään kaikki viikonloput, ja toinen taas laihduttaa ajatuksissaan. Puolison vanhemmista toinen kuluttaa aikansa autotallissa, ja toinen taas hurmioituu lonkeron voimalla ja opettelee tietokoneen käytön saloja. Aika ankeeta, kun ajattelen että vajaa kakskyt vuotta siihen kun omat muksut huitelee hybridiautojensa ja ilmalaivojensa kanssa tuolla mun ulottumattomissa.

Nyt haaveilen siitä, että mieheni kanssa me kierretään maat ja mannut kun rahaa on sikana ja aikaa sitäkin enemmän, mut todellisuudessa lentokonereissaus on meidän vanhuudessa varmaan verrattavissa pössyttelyyn. Tupakkakin rupeaa jo nyt olemaan huume, kun kuuntelee kaikenmaailman ekoterveystieteilijöitä.

Siltä pohjalta tuo meidänkin vanhusten sekoilu tuntuu aika terveeltä. Vaikka aika vanhanaikaista...