Sellainen on taas tänään. Aika ironista että sitä edelsi perjantai 13.

Mulle ei juuri ihmeempää tapahtunut, piti hoidella synttärikakun valmistus vaan tunnissa, mikä onnistui muuten jees, paitsi että unohdin taikinavaiheessa puolet kakusta. Uudestaan siis koko homma, josta tuli sitten yhden munan kakulla superkuiva viritys.

Mutta joo.

Mulle heräsi eilen ehtoosta ajatus, kuinka ihmisen elämä menee sykleittäin. Kakskymppisenä sitä odottaa perheenperustamista, kolmekymppisenä sitä perhettä kasvattaa, ja sitten nelikymppisenä odottaa koska voi alkaa nauttia työnsä hedelmistä.

Viiskymppisenä sitä huomaa että ei ne hedelmät taida juuri arvostaa sinun näkemääsi vaivaa. tai siltä nyt tuntuu kolmikymppisenä, kun omat vanhukset klaaraa tuota viiskybää.

Jotenkin olen saanut sen käsityksen, että tuossa iässä aletaan taas keskittymään omaan itseensä. Minun kasvattajistani toinen dokaa järjestään kaikki viikonloput, ja toinen taas laihduttaa ajatuksissaan. Puolison vanhemmista toinen kuluttaa aikansa autotallissa, ja toinen taas hurmioituu lonkeron voimalla ja opettelee tietokoneen käytön saloja. Aika ankeeta, kun ajattelen että vajaa kakskyt vuotta siihen kun omat muksut huitelee hybridiautojensa ja ilmalaivojensa kanssa tuolla mun ulottumattomissa.

Nyt haaveilen siitä, että mieheni kanssa me kierretään maat ja mannut kun rahaa on sikana ja aikaa sitäkin enemmän, mut todellisuudessa lentokonereissaus on meidän vanhuudessa varmaan verrattavissa pössyttelyyn. Tupakkakin rupeaa jo nyt olemaan huume, kun kuuntelee kaikenmaailman ekoterveystieteilijöitä.

Siltä pohjalta tuo meidänkin vanhusten sekoilu tuntuu aika terveeltä. Vaikka aika vanhanaikaista...