Tämä taitaa olla toistaiseksi sitten viimeinen kirjoitus jonka saan aikaiseksi.

Aika kauan on siitä kulunut, kun muutenkaan tänne olen kirjoitellut...

Suurin syy, että teininomainen salatupakointi on  tullut päivänvaloon, eikä enää tarvitse odottaa että isäntä nukkuu,:) Enkä usko, että näitä tekstejä on kukaan muukaan lukenut, joten upotkoon netin syövereihin.

Mutta, ah, kevät on taas tullut kaupunkiin, ja uudet kuviot pyörivät. Pihanrakennus, lapsien ulosvienti hyisen talven jäljiltä, ne vie aikaa. Eikä enää edes kiinnosta, kait.

Kerrottakoon, oma uskollinen menopeli nököttää vieläkin tutulla paikallaan, tiemme yhdessä siis jatkuu. Markkinat ei suosi hyväkuntoista vanhusta, voi HARMI. Ja maisemat ulkona ovat kutakuinkin samanlaiset, miinus lumi.

Suurin glamouri tuosta pihapiiristä on kadonnut, nyt kun uudet nurmikonsiemenet odottavat istuttamista, ja maa näyttää siltä kuin kranaatti olis iskenyt just siihen, kiitos vaan hortonomihullukaverin.

Mun mielestä olis hyvin riittänyt, kun ois tehny pienen sievän kolon ja tiputtanu sen siemenen sinne. Mutta ei, kun oikeessa elämässä se maa kuuluu myllätä täysin uudestaan, tappaa kymmenen kastematoa, tuhota naapurin ruusupuskat, lyhentää siinä sivussa orapihlajaa, haravoida kuolleet lehdet, ja sata muuta juttua, et se muka olis kunnolla tehty,

Ettei sit harmittais jälkikäteen. Ketä? Mua vai? No, oisin ehkä voinu selvitä projektista myös ilman tätä helvetillistä niskanjomotusta, huonoa omatuntoa kuolleiden matojen johdosta ja ilman sitä kiduuttavaa kahvittelua hommien jälkeen..."Kylläpäs tuli huhkittua, huh, kyllä nyt piha kiittää tekijäänsä.." Joo, kerron terveiset.

Mutta näin. Aurinko siis paistaa meidän pihalle, joten lähden vastaanottamaan suosionosoitukset, siis heti huomenna, ja kerron terveisiä?