Terve Terve Tervapääskyt. Ei vaiskaan, ei oo mun keksimä hokema, joten en sitä enempää käytä.

Ristus mikä päivä. Ja ristus mikä vuosi.

Ihan vaan tämänpäiväistä nyt inisen. Aamusta sain aikaan mielenpahoituksen, kun otin vanhan asian esille erään yrittäjän kanssa, jonka kanssa minulla oli "sopimus" aikanaan. Kyselin syitä miksi hän halusi purkaa aikanaan sopimuksemme vedoten tekosyihin, ja tarjosi nyt samaa sopimusta uusille asiakkaille. Anteeksi, ei ole tarkoitus kuulostaa salaperäiseltä, mutta nykypäivänä kenestäkään ei saa sanoa mitään negatiivista, joten parempi etten tästä asiasta kerro sen enempää. Ystävällisesti vaan vinkkaan, että olkaa tarkkana kun "ostatte" yksityiseltä ihmiseltä palveluja ja tehkää kaikesta kirjallinen sopimus.

Ja sitten iltapäivään.Töissä menin lotkauttamaan sopimattoman vitsin pomon kuullen, josta tietysti seurasi kiusallinen mökötys puolin ja toisin, kun pomo ymmärrettävästi vitttuuntui minulle ja ärähti.

No pääsin sitten jo kotiinkin asti, ja lattialla odotti kirje Kelalta. Ei, ei tänään. Ei saatana, mä en avaa tätä tänään. Ja avasin sitten kuitenkin, lukeakseni että asumistuki tippuu. Ja lapselta loppuu lapsilisä. Tietää sitten -200€ kuukausittain elämiseen. Millähän vitulla mä syötän kaksi lasta ens vuonna, kun tämän hetken budjetti näyttää -10€ joka kuukausi? Eli velkaannun koko ajan enemmän ja enemmän.

Sitten tuli viesti Torin kautta. Olin lähettänyt väärän tuotteen ostajalle, ja nyt lähden oikeaa kuskaamaan ilmaiseksi lauantaina. Tjoo. Eipä toi menovesi mitään maksakaan.

Tutkiskelin netistä lisätienestejä, joita voisin tehdä näin kotosalla. "Tee mielipidekyselyjä ja tienaa rahaa!" .Näitä aloin tekemään jo vuosi sitten, kun oli vastaava kriisi silloinkin. Vuoden päivät, ja saldo on 4 leffalippua, 5 istutettua puuta Brasiliaan ja rahaa maksetuista kyselyistä noin 2,58€. Eli se siitä rahantulosta. Ja noita kyselyjä tulee sitten noin 7 päivässä sähköpostiin. !5 minuuttia/ 1 kysely. Tekee tuntiansioksi aika vähän. En suosittele.

Lähdin opiskelemaan liiketaloutta tarkoituksena tehdä loppuelämä työkseni jotain muuta. Ja nyt vuoden opiskelleena vahvistuu ajatus, että vitut mä tätäkään halua. Jotenkin tiedän mitä haluan, mutta sinne pääseminen tuntuu mahdottomalta. Pitäisi aloittaa uudelleen peruskoulutus, ja sitten toivoa että saisi työpaikan, jossa oppia uutta alaa samalla kun saa palkkaa. Ja kuka hullu palkkaisi keski-ikäisen ummikon tuottavaan yritykseen?

Ei vaan jaksa. Nyt kun mulla on niinsanotusti avaimet kädessä omaan onneeni, niin en tiedä mitä niillä tekisin ja arki luisuu koko ajan pimeämmäksi. Mikään ei saa innostumaan eikä mikään kiinnosta.

Tässä tämän päivän saldoa ja kello on puoli kuusi. Aikaa lisävitutukselle siis vielä noin kolme tuntia.

Alkoholisti. Se mä olen. Pystyn olemaan juomatta kyllä, eikä ole himoja. Mutta kun otan, mun päässä vinksahtaa. Toinen persoonallisuus tulee esiin, ja se on kamala. Katkera, kostonhimoinen ja pimeä. Humalassa teen asioita joita en ikinä menisi muuten tekemään. Nyt ilmoitin ihanalle, viattomalle ihmiselle, että olen loukannut häntä sellaisella tavalla, joka satuttaa ihan mielettömästi. Tiedän sen satuttavan, koska olen sen itse kokenut. Koko elämä muuttui sen tiedon jälkeen, jälkikäteen nyt mulle hyvä juttu, mutta silloin se ei ollut. Olin asiassa kakkosjäte, ja koska alkoholi, tuli pakottava tarve kertoa se ääneen. Se ei olis ollut mun tehtävä tuoda esiin, mutta ykkösjäte ei sitä olisi tehnyt. Ja nyt tiedän että tämän paskavuoren takia mua vihaa maailmassa ainakin 3 ihmistä itseni lisäksi. Mä olen elänyt tätä elämääni ala-arvoisesti, ja joka vuosi tulen vaan kamalammaksi. Tiedän virheeni, mutten saa niitä päättymään vaan kusen uudestaan ja uudestaan omille nilkoilleni.

Otin ihan muutaman. Sen vuoksi vaan kun vaihdan työpaikkaa. 4& 1/2vuotta vanhaa elämää. Siihen sisältyi ero elämäni rakkaudesta, jäähyvästit kaikelle vanhalle elämälle, monta muuta suhdetta jotka liittyi vanhaan elämään. Muutto pois Meidän kodista ja uuden elämän rakentaminen itse, pärjääminen yksin ja asioista huolehtiminen yksin. Exä olisi pitänyt mua kahjona, ja ehkä jopa mököttänyt kun teen jotain itseni vuoksi, mitäpä sillä väliä enää. Nyt meen taas perse edellä puuhun, ihan koska vaan mä voin. Saattaa olla että vuoden päästä tämä repäisy kostautuu, mutta se on sitten. Murehditaan sitä sitten, nyt chin chin!

Tämä on nyt poikkeuksellisesti selvinpäin kirjoitettu.

Oon tässä miettinyt, onko tää jonkin sortin alkoholismia, kun tiedostan käytökseni muuttuvan kännissä aivan toisenlaiseksi kuin selvinpäin...? Estot katoaa kahden lasin jälkeen (no se nyt taitaa käydä suuremmalle osalle ihmisistä), ja realistinen järjenkäyttö häviää multa ihan totaalisesti.

Se ei oo vitsi, että puhelimessa pitäisi olla alkolukko. Tällä hetkellä mun elämä on verrattain yksinäistä, ja ainoa huvitus yksin kalsareissa on ottaa yhteyttä joko vanhaan ihastukseen tai sitten suoltaa vihapäivitys faceen. Molemmat on luonnollisestikin helvetin typeriä idiksiä. Ihastukselle on karmeinta laittaa seuraavana päivänä viestiä, että sori taas, olin yksin ja kännissä. Ja facen päivitykset tietty vähin äänin poistaa järkyn morkkiksen avittamana.Toivoa ettei kovin moni ollut hereillä silloin...

Ja ne krapulat...voi luoja, ota minut jo pois täältä....jos selviää vähäisellä fyysisellä kammotuksella, on takuuvarmasti niin järisyttävän hirveä nolotus ja ahdistus jo pelkästään siitä, että on ollut pää sekaisin muutaman tunnin yksinään. Ja jos on onnistunut tyhjentämään baarikaapista vanhat lirut, niin siihen päälle vielä kuvotus, joka ei helpota vaikka kävisi puklaamassa. sekä silmien kierous, joka kertonee siitä että ajokuntoa on mahdoton toivoa seuraavaan 24 tuntiin.

Ja tätä nykyään jokaisen kerran jälkeen. Vaikka otan kerran kuussa...

Mutta miksi se himo herää silti perjantaisin? Oli töissä tai ei, kotimatkalla hiipii ajatus, että hakiskohan sitä viinipullon..? Nyt olen onnistumaan ajamaan sujuvasti alkon ohi, toisinaan taas en. ja sitten seuraa ylläoleva sepustus taas uudelleen.

Voi hitto, miten itsekäs olo :(. Lauseiden välistä sain tänään tietää, että jollain toisellakin on rankkaa. Hän vaan ei halua tuoda pahaa mieltä kotiin.

Monta vuotta olen kuvitellut, että tämä ihminen on valmis kaikkeen, eikä mikään hetkauta, mutta kuinka väärässä voikaan olla. Miehet on miehiä, niinhän sitä sanotaan, eivätkä puhu tunteistaan. Mutta kuinka paljon se helpottaa, kun saa sanoa ääneen, että nyt ei oikein millään jaksaisi, antakaa mun vaan olla.Ei puhuta murheista.

Mutta miten sitä sitten oikein voi peilata elämää, kun ei todellisuudessa tiedä toisesta juuri mitään? Murheet ja surut ovat toinen puoli elämästä, ja jos ei niistä puhu, on kuin olisi puolet elämästä piilossa, eikö?

Monta vuotta olen jauhanut omista murheistani, valittanut omia kipuja ja kolotuksia, ja nyt vasta sain pienen välähdyksen siitä, etten olekaan maailmani ainoa ihminen. Olen pitänyt itseäni hyvänä ihmisenä, toisista huolehtivana ja empaattisena, mutta jos läheisin ihminen ei halua mulle puhua, mun on syytä miettiä uudelleen?  Miksei, stressaanunko hänen mielestään? Enkö osaa sanoa oikeita asioita, jotka helpottaisivat, ärsytänkö kyselylläni, enkö ymmärrä oikein?

Ja tämäkin jo vituttaa, kun tässä mietin Itsekkäästi, enkö ole luottamuksen arvoinen? Taas peilaan itseäni muiden asioihin, höh....